Lepää rauhassa Taajuus
“Oli se kivaa jonkun aikaa, mutta nyt en vain jaksa, enkä ehdi. Syyllinen on pääpaha koulu. Toinen syyllinen olette te, hyvät lukijat. Tiedän, että teitä on, mutta mitään vastakaikua ei kuulu huudoilleni. Ja kuka teistä jaksaisi huutaa, jos vastausta ei tipu. Kysynpä vain.
Saan tästä varmaan palautetta, jossa minua haukutaan lapselliseksi ja idioottimaiseksi. Voin heille sanoa, että saattaa se ensi vuonna tulla takaisin, jos tähdet ovat oikeilla paikoillaan. Sillä Taajuutta ei tipu vähään aikaan. Aloitan muiden projektien tekemisen.”
Kipaistuani Rollewebissä silmiini sattui uutinen, että Taajuus olisi kuollut. Taajuus, tuo mielenkiintoinen ja loistava blogi ei mistään hinnasta saisi kuolla… Ei mistään.
Niinpä klikkailin Taajuuteen ja niin… Tuo heti tämän bloggauksen alussa välkkyvä teksti kantautui silmiini… En ollut uskoa sitä todeksi, mutta niin siinä vain kävi; yksi hieno blogi ei vain pysynyt elossa, vaan kuukahti ja häipyi pois…
Kuitenkin täytyy vain pystyä jatkamaan bloggailua… Täytyy vain ajatella, että Taajuutta ei enää ole ja on keskityttävä muihin blogeihin, joita lueskelen jatkuvalla syötöllä.
Tämän blogauksen omistan Taajuudelle, joka antoi minulle ja monille muille erittäin antoisia lukuhetkiä näiden muutamien kuukausien ajan.

Vau! Nyt olen otettu.
Comment by Lauri — October 16, 2005 @ 1:20 pm
paskat arvostelut!
Comment by pp — March 11, 2006 @ 4:23 pm